Eduskuntavaalit 2007. Vastakkainasettelun
aika jatkuu ja kärjistyy
1. Kansan viestit poliittiselle eliitille olivat selkeät viime sunnuntain eduskuntavaaleissa. Hallituspuolueet saivat karvaan tappion. Ykköspuolueeksi julistautui Keskusta, joka hävisi vähemmän kuin demarit. Kansan köyhimmät kerrostumat ja eniten kriisistä kärsivät jättivät äänestämättä. Suurimmaksi puolueeksi muodostui vaaleille selkänsä kääntäneiden joukko, jonka määrä ylitti kolmanneksen äänioikeutetuista. Keskiluokat ja parempituloiset suosivat Kokoomusta ja äärioikeistolaista Perussuomalaisia.
Protesti kanavoitui tällä tavalla konservatiivisen oikeiston ja äärioikeiston voitoksi. Äänestäjät, jotka uskoivat pystyvänsä vaikuttamaan vielä vaalien kautta, valitsivat oikeiston tekemään sitä työtä, mikä oikeistolle kuuluukin. Miksi äänestettäisiin demareita tekemään likaisen työn pääoman hyväksi kun kokoomus voi tehdä sitä paremmin. Demarien tappion vanavedessä upposi hampaaton vasemmistoliittokin, jonka viime vuosien ainoana tehtävänä on ollut demarien miellyttäminen, ja jonka tavoitteet rajoittuvat yhden tai kahden ministeripaikan saavuttamiseen.
Toisin kuin muut pienpuolueet, Perussuomalaiset kieltäytyivät menemästä seuraavaan hallitukseen. Äärioikeisto tietää, että sitten kun ns. “hallitusvastuu” on verottanut Kokoomusta, sen jälkeen kaikki hyöty menisi heille. Tulevan hallituksen työ on joka tapauksessa vaikea, olisi tämän kokoonpano sitten mikä tahansa. Gallupit “ennustivat” koko vaalikampanjan aikana sen, että vaikka niillä osataan taitavasti valehdella, silti niiden lopullinen vaikutus äänestäjiin on ollut vähäistä. Mielipidetutkimukset halusivat tehdä Suomen harmaimmasta poliitikosta kansan suosikkipääministerin. Nämä olivat Vanhaselle kolmannet tappiovaalit, mikä on riisunut häneltä narsismin naamion irti.
Yhdestäkään vasemmiston ulkoparlamentaarisista puolueista ei ollut vaalien yllättäjäksi. Niin SKP kuin KTP tai STP pyrkivät eduskuntaan täysin reformistisen ohjelman pohjalta. SKP ja KTP kilpailivat keskenään ja muiden porvarillisten “oppositiopuolueiden” kanssa siitä kuka heistä vaatii enemmän tulonsiirtoa köyhille tässä kapitalismin “jako uusiksi” uudistamisessa ja mikä on sopivampi perustulon taso. Mikään niistä puolueista ei kyseenalaistanut kapitalismia, eikä kenelläkään ollut sosialistisen ohjelman reformeja ehdottavana. Ainoastaan Marxilaisen Työväenliiton ehdokkaat esittivät työväenluokalle siirtymävaatimuksien ohjelmaa. Osallistumalla vaaleihin SKP:n ehdokaslistoilta omilla tunnuksilla ja ohjelmalla, MTL on luonut uusia kontakteja ja aloittanut SKP:n radikaalisiiven kanssa keskustelut, jotka jatkuvat tulevaisuudessakin. Sosialistisen ohjelman tarpeellisuus on työväenluokalle elintärkeä kysymys lähitulevaisuudessa.
2. Demarien rankaiseminen ja heidän pudottaminen kolmanteen sijaan on sekoittanut eliitin skenaariot täysin. Sellaiseen tilanteeseen, jossa demarit jäisi oppositioon, ei ollut varauduttu, vaikka demarit pelottelivat äänestäjiään porvarillisesta vaihtoehdosta. Siksi tulevien vaikeiden ratkaisujen aattona keskusta tuntee olonsa turvattomaksi, ilman demareita hallituksessa ja ilman ammattiyhdistyksen takeita yhteiskunnallisesta rauhasta.
Todennäköisin skenaario hallituspohjasta on se, että keskusta sopisi kokoomuksen kanssa hallitusohjelmasta ja demarit jäisivät syrjään, joskin ei suosiolla. Siinä tapauksessa kokoomus saisi sanella kovat kapitalistiset ehtonsa. Nukkuvien äänestäjien paluu takaisin taistelujen areenalle tulevaisuudessa olisi tärkeää ja jopa ratkaisevaa uuden hallituksen olemassaolon ja jatkon kannalta. Vastarinta siirtyisi eduskunnan ulkopuolelle ja demarien kyky jarruttaa sitä olisi vähäistä. Demarien tahdon ohi marssittiin nytkin kun sen annettiin hävitä. Yhteiskunta polarisoituisi, luokkataistelu kärjistyisi, ja järjestelmän hallinta muuttuisi jännitysnäytelmäksi.
Kokoomusta on mahdotonta sivuttaa ja mennä takaisin punamultakuvioon ilman “väkivaltaa”. Siinä Niinistö on oikeassa. Sellainen yritys nopeuttaisi juuri ne prosessit, joista porvaristo haluaa välttyä. Vanhasen roolissa vaikeana neuvottelukumppanina kyse on siitä, että hän yrittää esittää omiakin ehtoja kokoomuksen pyrkimykseen dominoida hallitusohjelmaa. Jos avioliitto kokoomuksen kanssa epäonnistuisi, seuraava vaihtoehto on Kepun syrjässä pysyminen ja sinipunahallitus.
Yhdestäkään apupuolueista ei ole neuvottelijaksi tai hallitusohjelman muokkaajaksi. Ne vain tottelevat kahta suurta niin myötä- kuin vastoinkäymisessä. Vakioapulaisen, RKP:n lisäksi, Vanhanen haluaa mukaan vielä yhden puolueen. Kristillisdemokraatit vannoo olevansa oikeistolainen, koska presidentinvaaleissa äänestettiin Niinistöä. Vihreät ovat kuitenkin oikeistolaisempi puolue ja eliitti tarvitsee sen lisäksi heidän suunnalta oikeutusta ydinvoimakysymyksissä.
Vasemmistoliitto jäänee oppositioon. Puolueen kuihtuminen jatkuu ja sen kriisi syvenee. Olemalla oppositiossa harjoittamatta oppositiopolitiikkaa on kohtalokasta tulevaisuudessakin. Tulevana kautena jokaisen puolueen on pakko näyttää kuka kukin on, minkä luokan intressejä se edustaa, ja mitä se tekee tämän asian eteen. Kahtiajako on jo muodostunut, jokaisen tulee nyt vain ryhmittäytyä ja päättää kumpaan puoleen barrikadia kokee kuuluvansa. Historia tulee olemaan armoton puolueelle, jonka puheet ja teot poikkeavat toisistaan.
3. Taloustieteen tohtorit ja muut ekonomistit on vaalien jälkeen värvätty muistuttamaan meille, että nyt vaaliohjelmat on laitettava syrjään ja tilalle on laadittava realistinen hallitusohjelma, joka vastaa kapitalismin tämän hetkistä tilaa. Kauttaaltaan tutkimuslaitokset Pellervosta Etlaan korostavat, että veronkevennyksiä tarvitaan lisää tähän mennessä jo kuuden miljardin euron kevennyksen lisäksi.
Nopean kasvun ajat ovat kaikkien mielestä historiaa. Suomen Pankin Erkki Liikasen mukaan ainut asia, joka voi enää kasvaa on tuottavuus. Tämä tarkoittaa lisää joustoja, työn tehostamista ja työperäistä köyhyyttä. Liikasen mukaan palkkoja on syytä korottaa ensi syksyn tulosopimuskierroksella vain hieman yli prosentin verran.
Yksi asia, josta ensi hallituskaudella ei ole varaa tinkiä, on työttömyysturvan kiristäminen. Ekonomistien mukaan tämä koskee työttömyysturvan sekä tasoa että ehtoja. Tanskan malli on karamelli jokaisen pankkiekonomistin suussa. Veroporkkanaa annetaan lisää varakkaille ja sosiaalireformien keppiä köyhille. Työttömyysturvan normien muuttumista Tanskan mallin mukaan kutsutaan työvoiman liikkuvuudeksi. Kumityövoima, joka siirtyy paikasta toiseen joustaakseen pääoman “tuottavuuden” parantamiseksi tuskin ansaitsemalla välttämättömät elääkseen; siinä on lähitulevaisuuden visiot.
4. Noudatellen muuallakin Euroopassa vallitsevia tendenssejä, yksi kansan epäluottamuksen osoittimista on se, että Suomessakin vaalit päättyivät tasapeliin. Kolmen suurimman puolueen ääniosuudet mahtuivat kahden prosentin marginaaliin. Eniten valehdellut puolue sai suurimman tappion ja näin ollen uusi hallitus alkanee taantumuksellisen urakkansa ilman demareita. Tulevat näköalat saattavat siis näyttää siltä, että kansan kurjistaminen johtuu demareiden poisjäämisestä hallituksesta. Tämä ei ole totta samasta syystä kun sosialidemokratian tappio ei johdu hallitusvastuusta vaan siitä, että kannattajat olivat tyytymättömiä demareiden harjoittamaan talouspolitiikkaan. Heinäluoman sanoma meni hyvin perille, siihen ei vaan osoitettu luottamusta.
Porvaripuolueista Kokoomus on sisäistänyt parhaiten uusien trendien opetuksia. Puolue osaa vetää taantumuksellista linjaa käyttämällä “edistyksellistä” retoriikkaa. Kokoomuksen mukaan, oikeisto ei enää aja suurpääoman vaan työssäkäyvien intressejä. Jokaisella on mahdollisuus menestyä jos osaa joustaa rikkaampien suuntaan ja astua heikompien varpaille. Oikeisto on saanut keskiluokat uskomaan, että se on työväenpuolue, joskin moderni sellainen, ei samanlainen kuin demarit. Siksi päivänpolitiikasta poissa ollut Niinistö otettiin vastaan presidentinvaalien kostajana. Toisin kävi Esko Aholle silloin kun hän kävi hakemassa lisää pätevyyttä porvaripoliitikkojen yliopisto Harvardin opeista. Hänet unohdettiin Suomeen palattuaan. Oikeisto-vasemmistokuvioiden sotkeminen on aloitettu aikaisemmin Britanniassa Blairin kolmannella tiellä (New Labour) ja äskettäin Ruotsissakin (Nya Moderaterna). Sarkozy kalastelee äärioikeiston vesillä keskustaoikeiston koukuilla. “Työväenpuolue”, “vastakkainasettelu on ohi”, “vastuullinen markkinatalous” ovat “Uuden Kokoomuksen” tunnuksia lähitulevaisuudessakin. “Pehmeät arvot” korvaavat “isänmaa, perhe ja uskonto” -tunnuksia, tulevaisuudessa tehdään äärioikeistolaista politiikkaa keskustaoikeiston ja -vasemmiston asemista niin kauan ja helposti kun vasemmistolainen linja on poliittisessa konkurssitilassa.
Sosialidemokratia ei ole enää pitkään ollut se reformistinen puolue, joka joskus taisteli työväenluokan etuisuuksien puolesta. Se on muuttunut porvariston nuijaksi. Niin kauan kun demarit eivät enää pysty huijaamaan luokkaa, ne ovat hyödyttömiä porvaristollekin. Tässä tosiasiassa piilee demareiden tappion syyt. Kaikki muu selitys siitä, että sanoma oli hyvä muttei mennyt perille (Heinäluoma), sanat olivat ristiriidassa tekojen kanssa (Tuomioja), luvattiin liikaa (lehdistö), ei sanouduttu irti SAK:n vaalimainoksesta (Jaakonsaari) tai siitä, että vaaleista tehtiin pääministerivaaleja (Alho) ovat silkkaa pinnallista selittelyä. Kärsittyään vaalitappiota aikaisemmin demarit jäivät oppositioon suosiolla ja odottivat sitä, että heidän vuoro tulisi taas myöhemmin. Näin oli silloin kun historian kulku oli lineaarisempaa, suoraviivaista. Nyt eletään yhteiskunnallisten mullistusten aikaa, jolloin käytetään Lipposen pelisääntöjä. Demarit tarjoutuvat auttamaan kuolemantuskassa olevaa kapitalismia, jopa silloin kun heillä ei ole siihen mandaattia, jopa silloinkin kun heiltä puuttuu karismaattinen messiashahmo. Historia tulee olemaan tästä heille armoton ja työväenluokka vielä armottomampi.
Vasemmistoliitto alistuu kohtaloonsa vaivautumatta analysoimaan tilannetta ja tilaansa. Kalliorinne jättää puolueen johtoa valittelemalla, että hän on toistakymmentätuhatta euroa köyhempi, että tällä äänimäärällä olisi valittu kokoomuksen tai vihreiden listoilta ykkösenä tai muuta tällaista henkilökohtaista. Sanallakaan ei kommentoitu syitä, miksi vasemmisto hävisi vaalit. Tämä tilanne ja siitä syntyvä poliittinen kulttuuri sopii parhaiten Martti Korhoselle. Hänen asemansa puolueen johdossa vahvistuu silloin kun puolueen asema yhteiskunnassa heikkenee. Kalliorinteen “uhraus” on Siimeksen siiven lopullinen tappio, mikä näkyi myös siitä, että valittujen naisten määrä on ennätyspieni. Pohdittuaan tappiota “syvällisesti” Vasemmistoliiton puoluehallitus tuli johtopäätökseen, että huono vaalimenestys johtuu oikeistoaallosta, oikeistopuhurista, kuten Korhonen sen ilmaisi. Puolue lupasi jatkaa punavihreällä linjallaan ja yrittää voittaa seuraavissa vaaleissa.
5. Marxilainen Työväenliitto on koko ajan korostanut, että punavihreydessä ei pahemmin ole punaisuutta eikä vihreyttäkään. Jos vasemmisto ei aseta tavoitteekseen kapitalismin kumoamista ja sosialistisen ohjelman toteuttamista, lupaukset punavihreydestä ovat samanlaista huijausta kuin oikeiston hämäys vastuullisesta markkinataloudesta. Puheet oikeudenmukaisemmasta “uudesta jaosta” kuuluvat samaan valehtelun kategoriaan. Vasemmiston rehellisten aktivistien kesken pitää käynnistää laaja keskustelu siitä, millä ohjelmalla käydään vastahyökkäyksemme taisteluja.
22.03.2007
Marxilainen Työväenliitto
. Suurkiitos kaikille rohkeille, luokkatietoisille ja muuten vaan mukaville äänestäjille, jotka halusivat antaa tukensa minulle, ja radikaalille vasemmistolaiselle vaaliohjelmalle. Oikeisto jyräsi tällä kertaa, mutta taistelu jatkuu. La lucha continua!