Viime viikkoina ympäri maailmaa on tullut tulvimalla tietoja erilaisista pankkien tukimuodoista valtioiden tahoilta. Euromääräiset summat ovat liikkuneet kymmenistä miljardeista useisiin satoihin miljardeihin (Yhdysvallat). Viimein myös suomen porvarihallituksen talousmiehiä alkoi hikoiluttamaan, ja lupasivat sitten 50 miljardia pankkien varainhankintaan, mikäli tarvetta sellaiselle ilmenee. Samalla tietenkin tyynnytellään kansalaisia, ettei taantuma ole Suomeen pahemmin iskemässä.
Palautellaanpa mieliin 90-luvun alun lama ja pankkitukiaiset. Myös silloin supistettiin kaikesta yhteisestä hyvästä (työttömyyskorvaukset, valtion työllistämisvelvoite, sosiaaliavustukset, julkiset palvelut, kirjastot jne.). Samaan aikaan yhteisellä ja myös velkarahalla pelastettiin suomalaiset pankit konkurssilta. Työttömäksi jääneet työläiset ja myös pienyrittäjät jätettiin häikäilemättä lähes oman onnensa nojaan, kun oli “tärkeämpi” projekti etusijalla. Tilanne on nyt osoittautumassa samankaltaiseksi osittain, mutta vain osittain.
Edellinen lama ei ollut aivan niin globaali kuin tällä hetkellä näköpiirissä oleva. Stalinistisen hallinnon romahdettua Neuvostoliitossa, ja Itä-Euroopassa, ja Kiinan avatessa talouttaan länsimaiselle pääomalle, kapitalistisella talousjärjestelmällä oli vielä mahdollisuus laajentua, ja turvata olemassaoloaan hetkiseksi. Kapitalismin restauratioprosessi Itä-Euroopassa ja Kiinassa on ontunut pahasti, mutta on samalla kuitenkin tarjonnut tekohengitystä kansainväliselle talousjärjestelmälle.
Tällä hetkellä tilanne on toinen: Sadat miljoonat työläiset on jo valjastettu kapitalistisen lisäarvon tuotannon eteen erityisesti Kiinassa, jossa työskentelyolosuhteet ovat suurelta osin kammottavat. Itä-Euroopassa julkiset palvelut, asuminen, liikenne, ja kaikki peruselämän toiminnot on jo saatettu suurelta osin yksityisiin käsiin. Kapitalistinen todellisuus on lyönyt kansalaisia kasvoille niin, etä osa väestä haikailee jo vanhaa byrokraattista hallintojärjestelmää takaisin. Samalla kun kapitalistisen tuotannon reaaliarvoja on pyritty epätoivoisesti kasvattamaan, ovat fiktiiviset arvot kasvaneet räjähdysmäisesti suhteessa niihin. Eli talouden ns. kupla on laajentunut valtavasti. Nyt, tuo kupla on lähtenyt puhkeamaan, ja vaikutukset ovat levinneet hyvin nopeasti ympäri maailman. Pankkikriisi on nyt maailmanlaajuista, entiset byrokraattisen valtiohallinnon alaisuudessa olleet maat on jo otettu kapitalismin prosesseihin mukaan luonnonvaroineen ja halpatyöläisineen, eikä valoa kapitalismin tunnelin päässä todellakaan näy.
Kansainvälinen porvaristo, puhemiehinään presidentit Bush ja Sarkozy, koettaa etsiä uutta keinoa vakauttaa kapitalistinen talous. Puhutaan pankkien ja muiden finanssialan toimijoiden tarkemmasta valvonnasta, erilaisten sijoitustuotteiden, kuten vipu-rahastojen sääntelystä, ja niin edelleen. todellisuudessa, kapitalismin tekohengitys onnistuu vain ja ainoastaan käymällä kovalla kädellä ensin veronmaksajien kukkarolle, ja sitten mitä enenevässsä määrin työväenluokkaisten ihmisten oikeuksien,kuten palkkojen, työolosuhteiden ja eläke-etuuksien kimppuun. Toisin sanoen, kapitalismi pyrkii lisäämään työnriistoa , eli lisäämään maksamattoman työn osuutta tehdystä työstä.
Nykyiset pankkien pelastuspaketit todellakin ovat aihettaneet sen, että talouden kriisi on saanut poliittiset mittasuhteet. Niitä rahoja, joita ei muka koskaan ollut käytettäväksi opetukseen, sosiaali- ja terveyspalveluihin, ympäristönsuojeluun, jne. onkin nyt yhtäkkiä käytettävissä lähes rajattomasti, jotta pankit voitaisiin pelastaa. Sijoittajien luottamusta ostetaan nyt satojen miljardien päivähintaan. Aika kallista. Kun aiemmin yhteisen työn voitot on yksityistetty, nyt epätoivoisesti pyritään sosialisoimaan tappiot. Porvarillisten valtioiden luonne eräänlaisena kapitalismin vakuutuslaitoksena on nyt todella näkyvästi esillä.
Onkin sopiva aika miettiä sitä, että ketä loppujen lopuksi tällainen talousjärjestelmä palvelee. Miksi ihmisten arki, luonnon hyvinvointi ja muut todella tärkeät asiat osoittautuvat kerta toisensa jälkeen täysin sivuseikoiksi taloudellisessa ja poliittisessa päätöksenteossa? Olisikohan niin, että nyt olisi aika miettiä jotain parempaa tilalle?
Ai, että miksikö tällaista tekstiä näin kunnallisvaalien alla? No siksi, että emme elä umpiossa Mikkelissäkään, vaan maailmantalouden ja -politiikan käänteet vaikuttavat koko ajan enemmän myös meidän tavallisten mikkeliläisten arkielämään. Kuntien rahapula ei todellakaan ole mikään sattuma, eikä pelkkä seuraus huonoista kuntatason päätöksistä. Kriisiytymisen merkit ovat hyvin moninaiset.