Janin (330) vaaliblogi

25.10.2008

Ja kenelläs se taloudellinen valta taas olikaan….

Aihe: Ajankohtaista — Jani @ 21.41

Ajankohtaiset paikallisuutiset ovat taas hyvin mielenkiintoisia ja kertovat paljon poliittisen päätöksenteon prioriteeteista Mikkelissä. Ei ole kauaakaan kulunut siitä, kun kaupunki ilmoitti vähentävänsä työntekijöitään reilusti, ja nyt tuoreet uutiset kertovat, että kaupunki on varannut 5,5 miljoonaa Mölnlycken tuotantotilojen laajennukseen. Eli: palvelut saa mennä, kaupungin työpaikat saa mennä, kunhan kansainvälinen suurpääoma saadaan jotenkin vaan pidettyä paikkakunnalla, maksoi mitä maksoi.

Mölnlyckellä työskentelee lähemmäs 300 työntekijää. tietenkin näiden työpaikkojen pysymiseen on suhtauduttava äärimmäisen vakavasti. Mutta siihen ei pidä suostua, että firma voi mennentullen uhkailla kaupunkia työpaikkojen häviämisellä, jos tukea ei ala kuulumaan. Jos näinkin suorasti tuetaan kapitalisteja veronmaksajien rahoilla, on ehdottomasti asetettava ehdot niin, että tuet peritään korkoineen takaisin, jos työpaikat siirretään toisaalle. Tarvittaessa tuotantotilat voidaan ottaa kaupungin haltuun, ja jatkaa tuotantotoimintaa työntekijöiden omassa valvonnassa. Nykyisessä taloustilanteessa on hyvin mahdollista, että kaupungin panostuksen hyöty tulee olemaan pyöreä nolla. Tietenkin Mölnlycken osakkeenomistajat saattavat tuntea hetkellistä voitonriemua.   

Jätä vastaus

Powered by WordPress